7. helmikuuta 2012

Sitruuna-mansikkajuustokakku





Avomies halusi viedä työpaikalleen juusto kakkua. Ja ei halunnut mitään ihmeellisiä koristuksia, mutta jotain ihan pientä piti päästä silti tekemään. Joten aseman numero ja tuollainen ”logo” mikä palomiesten paidoissa tuppaa olemaan. Makuina on pohjassa perusdominoja, kakkuna mansikkaa ja sitruunaa ja päällä Funlight-mehusta tehty kiille. Olisi pitänyt laittaa vähän sekaan punasta väriä ni olisi kiille ollut paremman värinen. Mutta maku löytyy silti. Koristeet pursottelin Candymeltsillä.

Pohja
 200g  Dominokeksejä
50g  Margariinia

Kakku
 2½dl  Vispikermaa
250g  Maustamatonta tuorejuustoa
2  Valkuaista
1¼dl  Sokeria
n.1dl  Sitruunanmehua
1  Sitruunan raastettukuori
250g  Mansikoita
6  Liivatetta

Kiille
 1½dl  Mansikkamehua (sekoitettu funlight-mehusta)
2½  Liivatetta

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Laita irtopohjavuoan pohjalle. Ja jääkaappiin odottelemaan.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kermavaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Jaa seos kahteen osaan. Lisää toiseen murskatut mansikat ja toiseen sitruunanmehu ja –kuoriraaste. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Sulata kolme liivatetta kuumaan veteen ja vatkaa sitruuna version joukkoon. Ja nostele puolet valkuaisvaahdosta sekaan. Kaada seos keksipohjan päälle. Ja laita jääkaappiin. Sulata toiset kolme liivatetta ja sekoita mansikkaversion sekaan. Nostele loput valkuaisvaahdosta sekaan. Kaada seos hieman hyytyneen sitruuna version päälle. Anna hyytyä hetken aikaa.
Laita kiilteen liivatteet kylmään veteen likoamaan. Sekoita mehu. Kiehauta pieni määrä mehua ja sulata liivatteet joukkoon. Kaada lopun mehun sekaan ja sekoita. Kaada lusikan kautta juustokakun päälle. Anna hyytyä yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti