5. lokakuuta 2016

Masukakku vol 4

Tällä kertaa vuorossa neutraali masukakku. Eli hieman pitsiä ja violettia. Tästä tuli kyllä todella ihana.

12hlö
Täytteenä: valkosuklaavaahto ja vadelmia




Marjanne muffinit




Muffinssi 12kpl
125g  Voita
300g  Vehnäjauhoja (n.5dl)
225g  Sokeria (n. 2,5dl)
1,5tl  Leivinjauhetta
2  Munaa
1dl  Kermaa
1dl  Vaniljakastiketta
100g  Marjannerouhetta
20kpl  Marjannekarkkeja

Kuorrute
1,5dl  Kermaa
150g  Vaniljarahkaa
1,5tl  Sokeria
Marjannekarkkeja

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa astiassa sulatettu voi, munat ja nesteet. Sekoita nesteet ja kuivat aineet keskenään. Sekoita joukkoon marjannerouhe ja murskaa karkit hieman pienemmiksi ja sekoita nekin takinaan. Täytä vuoasta 2/3.
Paista 180 asteessa 20-25 minuuttia.
Jäähdytä.
Vaahdota kerma, sokeri ja vaniljarahka. Pursota jäähtyneiden muffinien päälle ja koristele marjannekarkeilla.

31. heinäkuuta 2016

Ristiäiskakku pojalle

Ihanan yksinkertaisella koristuksella ristiäiskakkua.

30hlö
Täyte: Passion- ja valkosuklaavaahdot sekä mansikoita






Ben&Jerry suklaakeksit

Mä rakastan Ben&Jerry´s jäätelöitä yli kaiken. Parasta kaikista coociedough jäätelö. Ja netin syövereistä löysinki ohjeen tähän taikinaan jota jäätelön seassa on. Pakkohan se oli testa. Ihan pienen pieniä muutoksia tein ohjeeseen ni omaan makuun tuli todella hyvii keksejä. Mies vaan tokas et noita suklaita vois olla vähän vähemmän, mut eihän niitä voi olla liikaa. :D



Ohje
120g  Voita (1,2dl)
50g  Sokeria (0,6dl)
40g  Fariinisokeria (0,8dl)
1tl  Vaniljasokeria
1  Muna L-koko
145g  Vehnäjauhoja (2,7dl)
0,5tl  Suolaa
0,5tl  Leivinjauhetta
120g  Suklaarakeita (2dl)

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita voi ja sokerit vaahdoksi. Sekoita muna joukkoon. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola sekaisin ja lisää taikinaan. Lopuksi sekoita joukkoon suklaahiput. Nostele taikinasta kekoja leivinpaperille, jätä leviämis varaa. Litistä hieman taikinakekoja ja nosta uuniin 10-15 minuutiksi. Keksit ovat valmiita, kun ne vielä ovat keskeltä hiemn pehmeitä. Laita ritilälle jäähtymään.

3. heinäkuuta 2016

Mutakakku

Tämä on kyllä sellainen suklaapommi. Maistuu varmasti kaikille suklaan ystäville.
Ohjeen olen muistaakseni josku Stocmannin sivuilta löytänyt.


1dl  Vahvaa Kahvia
250g  Tummaa suklaata 70%
250g  Voita
2dl  Sokeria
4  Munaa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita 24cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele sekä korppujauhota reunat.
Kuumenna kahvi vesihauteessa ja paloittele suklaa joukkoon. Sekoita, kunnes kaikki on sulanut. Sekoita suklaamassan joukkoon sokeri ja voi. Sekoittele kunnes kaikki on sulanut tasaiseksi massaksi. Nosta astia pois vesihauteesta.
Vatkaa seokseen munat yksitellen. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä kakkua noin tunti uunin keskitasolla. Kakku nousee reippaasti ja lässähtää sitten, mikä on tarkoituskin. Kakun pinta saa tällöin kauniin, hiushalkeamia muistuttavan kuvion. Anna kakun jäähtyä ja irroita vuoasta. Siirrä kakku tarjoiluvadille ja puuteroi se kevyesti tomusokerilla. Tarjoile sitruunanmehulla maustetun kermavaahdon kera.

2. heinäkuuta 2016

Ristiäiskakku tytölle

Täällä blogin puolella ollutkin hieman hiljaista viime aikoina. Päivitettävää olisi vaikka kuinka paljon, kun vain kerkeisi. Oman talon rakennus alkanut tässä keväällä ja se haukkaa ison osan ajasta. Mutta aina kun vain kerkiän niin yritän saada tänne päivityksiä. Kuvia saan nopeampaan tahtiin instagramiin tinzku10 nimen alle. Sieltä voi katsella ja sinne päivittelen kyllä muutakin elämää.

Mutta nyt tälläistä ristiäiskakkua, jossa pitsistä lintuja ja selkeä kukin koristeltu päällinen

27hlö
Täyte: Vaniljavaahto ja metsämansikoita



19. huhtikuuta 2016

Suklaa-suolakaramelli piirakka

Tätä herkkua olen jo oman aikani halunnut kokeilla. Niin hyvää ja makeaa. Kaikkein parasta pieni palanen kahvin seurana.


Pohja
160g  Jauhoja
30g  Mantelijauhetta
30g  Kaakaojauhetta
50g  Sokeria
0,25tl  Suolaa
110g  Voita (suolatonta)
1tl  Vaniljauutetta
1  Muna
1-2rkl  Kylmää vettä
Suolakaramelli
300g  Sokeria
120g  Vettä
120g  Kermaa
70g  Voita
1tl  Suolaa
Suklaaganache
120g  Kermaa
120g  Tummaa suklaata 70%
Koristeluun
Sormisuolaa

Aloita pohjasta. Sekoita kulhossa pohjaan tarvittavat kuivat aineet. Sekoita koneella kuivataineet ja voi murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon vaniljauute ja muna. Lopuksi lisää vedestä sen verran, jotta saat sopivan kiinteän taikinan. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin vähintään 30minuutiksi lepäämään. 
Jauhota pöytä ja kauli taikina muutama sentti suuremmaksi, kuin vuoka. Vuoka saa olla vähintään 22cm halkaisijaltaan. Nosta taikina vuokaan ja painele reunoille sekä poista ylimääräinen taikina. Nosta vielä 30minuutiksi jääkaappiin.
Painele pohjaa haarukalla ja laita painoksi kuivia herneitä tai riisiä. Paista 180 asteessa 15 minuuttia. Poista painot ja paperi ja jatka paistamista 10-15 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Anna jäähtyä kunnolla enne vuoasta poistamista.
Tee karamelli. Laita sokeri ja vesi paksupohjaiseen kattilaan ja keskilämmölle levylle. Keittele sekoittamatta, kunnes sokeri on sulanut ja muuttunut karamellin väriseksi. 
Nosta kattila liedeltä ja lisää kerma. Seos kuplii jonkin verran. Nosta takaisin levylle ja keittele 1-2 minuuttia kokoajan sekoitellen. Poista levyltä ja lisää voi sekä suola. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hetken ja kaada sen jälkeen jäähtyneen pohjan päälle. Laita jääkaappiin 4-5 tunniksi.
Tee suklaaganache. Lämmitä kerma (älä kiehuta) ja nosta pois levyltä. Lisää joukkoon paloiteltu sukaa ja sekoita tasaiseksi. Kaada karamellin päälle ja nosta jälleen jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Ennen tarjoilua ripottele päälle sormisuolaa.

14. huhtikuuta 2016

Olut jääpaljussa

Olipa vaikea keksiä tälle kakulle nimeä!! ;)
Mutta omalle isälle tein tälläisen kakun. Olut tölkkiä en millään kaiken kiireen keskellä kerennyt tekemään, joten tyhjensin yhden tölkin pohjasta ja leikkasin pohjan pois ja pesi todella hyvin.
Ja jäät laitoin kakun päälle hieman ennen tarjoilua, jotta ne eivät sulata massaa. Paljun laudat valelin sisäpuolelta suklaalla, jotta pysyvät parempana.

4 munan pohja
Täyte: kuningatarhillo, banaania ja vaniljavaahtoa


Jäät
5dl Spriteä (josta hiilihapot poistettu)
6 Liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vuoraa astia kelmulla.
Sekoittele Spriteä, jotta siitä poistuu hiiihapot. Lämmitä pieni osa limusta ja sulata liivatteet siihen. Kaada seos loppulimun joukkoon ja sekoittele. Kaada seos vuokaan ja nosta jääkaappiin hyytymään. Anna hyytyä vähintään 3 tuntia. Leikkaa jääkuutioiksi ja nostele kakun päälle. Kannattaa laittaa vasta vähän ennen tarjoilua, koska liivate sulattaa sokerimassaa todella nopeasti.

20. helmikuuta 2016

Elokuvakakku

Itselle leffa friikkinä piti tehdä myös leffa aiheinen kakku.
Popparikulhossa päällä oikeita poppareita. Suolaiset popparit olivat todella hyviä makean kakun kanssa. Ja kaksi kakkua, joten sai tehtyä kahta eri makua.

Popparikakku
4 munan pohja pellillä
Täyte: passionvaahto ja vadelmia
Päällinen: Satin Ice massaa ja poppareita

Filmikelakakku
4 munan pohja 26cm vuokaan (vain 1 kerrosväli)
Täyte: kuningatarhillo, vaniljavaahto ja mansikoita
Päällinen: Satin Ice massaa



14. helmikuuta 2016

60-vuotis hääpäiväkakku

Omat isovanhempani juhlistivat timanttihääpäivää eli 60-vuotis hääpäivää. <3 Aika huikee saavutus. No kakkua sinne toivottiin ja mielellään kermapursotuksella, muuten sain tehdä ihan mitä vaan. No heidän hääkuvansa sitten päätyi syötävänä versiona kakun päälle. Kuvan tilasin kakkupaperi.fi, josta tuodella nopea päivän toimitus. Ja kuvan ympärille vielä tein kehykset.

7 munan pohja 21hlö
Täyte: kuningatarhilloa, banaania, mansikoita, vaniljavaahto
Pursotus: Vaniljavaahto



23. tammikuuta 2016

Kaivurikakku

Kaverin pojalle 3 vee kakkua. Ja toiveet tuli karkkia, mansikkaa, kaivuri jolla isot renkaat ja iso kauha. Pitäähän pojan sellai saada.

4 munan kakku
Täyte: mansikkaa, suklaarouhetta ja vaniljavaahto
Päällinen: Satin Ice ja m&m karkkeja


22. tammikuuta 2016

Kinuskikakku marjoilla

Isä on peruskakkujen ystävä. Hänen lemppareihin kuuluu kinuskikakku, joten sillähän se oli isää juhlistettava.

4 munan pohja
Täytteenä: kuningatarhillo, banaani, mansikat ja vaniljavaahto
Päällä: kinuski ja vaniljavaahto

Kinuski
2dl  Kuohukermaa
2dl  Fariinisokeria

Mitta aineet kattilaan ja anna kiehua kevyesti. Keittele 10-20 min. Testaa välillä tipauttamalla pisara kinuskia kylmään veteen, kun kinuskista jää ehjä nokare lasinpohjalle on se valmis. Anna jäähtyä hetken ja kaada kakun päälle. Nosta jääkaappiin jäähtymään.





10. joulukuuta 2015

Ristiäiskakku tytölle

Tässä kaksi ristiäiskakkua tytöille.

24 hengelle
Gluteeniton ja laktoositon
Täytteenä mansikkaa, vaniljavaahtoa ja lemon curdia


12 hengelle
laktoositon
Täytteenä raparperihillo, mansikoita ja vaniljavaahto


Mansikka-limejuustokakku

Nämä kahden maus juustokakut ovat kyllä todella hyviä. Ja itse limen suurkuluttajana tämä todella herkkua.


Pohja
260g  Minttudominoja
60g Voita

Limetäyte
1,5dl  Kermaa
150g  Maustamatonta tuorejuustoa
3rkl  Sokeria
1  Limen kuori
2-3  Limen mehut
2,5kpl  Liivatteita

Mansikkatäyte
1,5dl  Kermaa
150g  Maustamatonta tuorejuustoa
3rkl  Sokeria
150g  Mansikoita
2,5kpl  Liivatteita

Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita se keksimurskaan. Levitä seos irtopohjavuokaan. Nosta jääkaappiin jäähtymään.
Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma ja sokeri löysäksi vaahdoksi. Sekoita limen kuoret ja mehu (säästä hieman liivatteita varten) huoneenlämpöisen tuorejuuston joukkoon. Sekoita tuorejuustoseos kermavaahtoon. Kuumenna limen mehu ja sulata liivatteet joukkoon. Suihkauta vuokasprayta vuoan reunoille (juustokakku irtoaa silloin nätimmin vuoasta). Kaada ohuena nauhana vaahtoon ja sekoita koko ajan. Kaada seos keksipohjan pälle ja nosta jälleen jääkaappiin hyytymään.
Laita mansikkatäytteen liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Sekoita kerma ja sokeri löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon huoneenlämpöinen tuorejuusto. Murskaa mansikoita hieman ja sekoita vaahdon joukkoon. Kuumenna pieni 1-2rkl mansikkamehua tai vettä ja sulata liivatteet siihen. Kaada jälleen ohuena nauhana seokseen koko ajan sekoittaen. Kaada hieman hyytyneen limekerroksen päälle. Nosta jääkaappiin yön yli.
Koristele ja tarjoile.

6. joulukuuta 2015

Frozen kakku

Tässä muutama frozen aiheinen kakku

24 hlö kakkuja
täytteet
kakku 1: raparperihillo, mansikat ja vaniljavaahto
kakku 2: banaani, mansikat ja vaniljavaahto