13. elokuuta 2012

Mustaviinimarja juustokakku

Pitihän tämän kesän marjoista kokeilla vähän juustokakkua. Ja tämä oli kaikkien viinimarjoista pitävien makuun.
Ja tällä osallistuin myös samalla leivontafoorumin tämän kuun haasteeseen. Aiheena oli Sadonkorjuu.




Pohja
300g  Minttu dominoja
80g  Voita

Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu voi. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja hieman reunoille. Paista 160 asteessa 15 minuuttia. Jäähdytä kunnolla.
Voit myös tehdä paistamattoman version. Ja laita silloin keksipohja jääkappiin hetkeksi aikaa.

Täyte
5  Liivatetta
3dl  Kermaa
4tl  Vaniljasokeria
3/4dl  Sokeria
250g  Maustamatonta tuorejuustoa
300g  Marjoja
2-2 1/2dl  Viinimarjamarmeladia (laitan ohjeen myöhemmin)

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Levitä marmeladi keksipohjan päälle.



 Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto kermavaahdon joukkoon. Murskaa marjat ja sekoita ne vaahtoon. Kiehauta muutama ruokalusikallinen vettä ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivatteet vaahtoon kokoajan sekoittaen. Kaada vaahto keksipohjan päälle. Ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.

5 kommenttia:

  1. Itse ajattelin kokeilla punaherukoista juustokakkua, mutta tämä versio mustista viinimarjoista on varmasti vielä enemmän minun makuuni. Kaunis kakku!

    VastaaPoista
  2. Itse kokeilin tälläistä kakkua vähän muunneltuna ja oli kyllä hyvää :) postaus blogissani :)

    VastaaPoista
  3. Paula oli yllättävän hyvää, vaikka enite kauheesti viinimarjoista välitä. Ja ne jotka tykkäs viinimarjoista ni tuhos kyl kakun hetkessä.
    Redrose82 kävinki tuol sun blogissa piipahtamassa. Kaikkee kivaa sieltäki löyty. Mut toi vaniljavaahto varmasti sopi kans tohon joukkoon tosi hyvin.

    VastaaPoista
  4. Kuinka monelle kakusta riittää?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkuilija eiköhän tosta noin 10 hengelle riitä. Riippuu tietysti et kuinka isoja paloja tykkää syödä ja onko muuta tarjottavaa.

      Poista