6. helmikuuta 2013

Tarte Tatin

Tätä on tehnyt pitkään mieli kokeilla. Ja leivontafoorumin tammikuun tarkan euron budjetti haasteeseen päätin sitten osallistua tarte tatinilla. Useammasta eri reseptistä muokkasin omanlaisen.
Tuo sokerin ja voin sulattaminen arvelutti, kun olin monesta blogista lukenut ettei välttämättä onnistu ihan ekalla kerralla niin kuin pitää. Itelläkin ensimmäinen satsi muttui ihmeelliseksi mössöksi. Mutta toisen satsin tein niin että sulatin ensin sokerin kokonaan ja lisäsin sitten vasta voin. Ni onnistuikin hyvin.
Kyllä tämä olikin herkkua. Ei kovin kauaa meidän pöydällä säilynyt. Tämä vain on niitä leivonnaisia ettei näytä välttämättä kauniilta, mutta maistuu senkin edestä.



Pohja

100g  Voita
3dl  Vehnäjauhoja
1dl  Tomusokeria
2-3rkl  Kylmää vettä

Täyte

n. 6kpl  Keskikokoista omenaa
1,5dl  Sokeria
100g  Voita

Nypi huoneenlämpöinen voi vehnäjauhojen ja tomusokerin kanssa murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon vesi. Pyöräytä taikina palloksi ja nosta jääkaappiin lepäämään. Kääri kelmuun ettei taikina kuivu.

Kuori ja lohko omenat. Lohkot saavat olla isoja, jotta eivät muutu muussiksi. ( Itse lohkoin omenat 8 osaan. Olisi voinut olla hieman isompia. ) Sulata sokeri miedolla lämmöllä uunin kestävällä pannulla ja lisää voi joukkoon. Pidä miedolla llämmöllä, kunnes seos on kinuskin väristä. Lisää omenalohkot joukkoon. Sekoita sen verran että kaikki lohkot ovat saaneet hieman seosta ympärilleen. Nosta pannu pois liedeltä.
Kauli taikina esim. kahden leivinpaperin välissä, hieman pannun halkaisijaa isommaksi. Nosta taikina omenoiden päälle ja painele reunoja hieman sisäänpäin. Paista 200 asteessa 25 minuuttia. Älä anna jäähtyä vaan irroita lämpöisenä. Varo kuumaa nestettä jota on saattanut vielä jäädä pannuun.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti