18. syyskuuta 2014

Valkosuklaa-puolukkajuustokakku

Happaman ja makean loistava liitto. Puolukasta sain toiveen juustokakkuun. Muuten sai tehdä mitä halusi. Itselle puolukka on aika hapan, joten tykkään lisätä kaveriksi jotain makeaa. Ja valkosuklaahan sopii oikein loistavasti.


Pohja 
230g Maitosuklaa Digestive keksejä
70g Voita

Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita keksien joukkoon. Levitä irtopohjavuoan (24-26cm) pohjalle. Paine ihan kevyesti, jottei pohjasta tule liian tiivis. Nosta jääkaappiin jähmettymään.

Täyte
3dl  Kermaa
300g  Maustamatonta tuorejuustoa
200g  Valkosuklaata
0,5dl  Sokeria
5  Liivatetta
2rkl  Vettä
1,5-2dl  Puolukoita

Marmorointi
1dl  Puolukoita
1  Liivate

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään 5 toiseen ja 1 toiseen astiaan. Sulata suklaa. Vaahdota kerma ja sokeri. Lisää tuorejuusto joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Sekoita suklaa joukkoon. Lisää vielä puolukat joukkoon. Nosta jääkaappiin odottamaan.
Ota marmoroinnin puolukat ja painele ne siivilän läpi. Lämmitä sen verran että saat liivatteen sulamaan joukkoon. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. 
Ota 2rkl kiehuvaa vettä ja sulata 5 liivatetta siihen. Sekoita vaahdon joukkoon. Kaada vaahto keksipohjan päälle. Tasoittele. Vetele nauhoina marmorointiseos vaahdon päälle. Käytä vain sen verran, kuin tuntuu hyvältä. Vetele tikulla kuvioita kakun pintaan. Nosta jääkaappiin vähintään 3 tunniksi, mielellään yön yli.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvälle ja näyttääkin! Mutta paljonko laitoit valkosuklaata, kun en tosta ohjeessa sitä nää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina kiitos kun huomasit puutteen. Lisäsinkin nyt tuon suklaan ohjeeseen, kun oli näköjään päässyt unohtumaan sieltä. :) Mut 200g laitoin valkosuklaata.

      Poista